Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Here we go again

”Ikinä ei kannata sanoa ei ikinä”. Vannoin edellisen pentueen jälkeen, että ikinä en enää ryhdy moiseen hommaan. Niin ihania kuin pennut olivatkin, niin stressi kaikesta ja muutaman kuukauden unettomat yöt ei ihan houkutellut uusintaan. Mutta tässä sitä ollaan, aika isona yllätyksenä itsellenikin.  Hikalla kävi siis nuori liettualainen herrasmies Lafroyg Willa Mora eli Froyg kylässä viikonloppuna (19-20.3.) ja jos kaikki menee hyvin, olisi pentuja tulossa toukokuun lopussa. Vähän niinkuin synttärilahjana itselleni (ensisijaisesti itsellehän tässä taas ollaan pentua tekemässä).  Ja koska olen tekemässä ensisijassa pentua itselleni, olen (taas) etsinyt urosta, johon voin täydellä sydämellä ihastua. Ja ihastuminen edellyttää edelleen ennenkaikkea koirasta välittyvää asennetta isolla A:lla, tietynlaista tapaa liikkua, isoa moottoria ja no, sitä jotain. Lisäksi etsiskelin tälläkin kertaa urosta, jonka sukutaulussa olisi useampia itseäni miellyttäviä koiria ja jolla olisi mieluiten jo jälkel

Viimeisimmät blogitekstit